Kokkikoulu

Usein olen miettinyt että miksi resepteissä ei ole tarkempia kypsymisaikoja esimerkiksi pihveille. Tänään olin töiden jälkeen menossa yksin mökille niin kävin hakemassa kaupasta yhden hyvälaatuisen entrecotepihvin. Tarkoitus oli siis katsoa missä ajassa pihvistä saa täydellisen mehukkaan mediumpihvin… ja samalla selvisi miksi resepteissä ei ole tarkempia kypsymisaikoja esimerkiksi pihveille 😉

Tästä lähtee…pihvi huoneenlämpöön noin tuntia ennen grilliin menoa.
Grilli lämpenemään ja ajattelin grillata sen ritilä puolella jotta saan siihen tulen “makua”
Parhaimpaan tulokseen pääsisi kylläkin oikealla hiilloksella.
Pihvin maistoin merisuolalla ja Bbq kuivamausteella.

Aika nopeasti tuli selväksi että grillin olisi pitänyt olla kuumempi.
Kesti liian kauan saada hyvä paistopinta pihviin joka tarkoitti sitä että liha meni medium plussaksi. Pihvissä oli kunnon reunus makurasvaa joten jouduin myös paistamaan lihaa kyljellään jotta sain rasvan sulamaan sopivasti.
Grillissä lämpömittari näytti noin 250 astetta joten luulisin että vähintään 300 asteinen grilli olisi ollut sopiva.

Pihvin paistoon meni noin 5 minuuttia per puoli mutta aika riippuu pihvin paksuudesta ja grillistä. Tarkkaa aikaa on mahdotonta siis sanoa.
Jos teen ison pihvin keittiössä niin ensin paistan paistopinnan pannulla ja sitten uuniin paistimittarin kanssa. Silloin onnistuu taatusti.

Eli tässä siis täydellisen pihvin paisto ohje:
– Osta hyvälaatuista lihaa
– Ota pihvi huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen valmistusta.
– Mausta tarpeeksi muttei liikaa =)
– Ota pihviin paistopinta kovalla lämmöllä
– Käytä paistomittaria
– Anna pihvin vetäytyä lautasella foliossa noin 10 minuuttia ennen tarjoamista

Mitä pidit?

/ 5. Äänten määrä:

0 comments on “KokkikouluAdd yours →

Kirjoita kommentti