Ahvenmousse

Tähtikokin ruokakassi ja Ravintola Demo

Harvemmin osallistun mihinkään arvontoihin tai vastaaviin mutta pari viikkoa sitten kommentoin Instagramissa Viinisuosituksen (@viinisuositus) juttua jossa arvottiin Michelin ravintola Demon lanseeraama Tähtikokin ruokassi, neljän ruokalajin ruuat kahdelle hengelle… nyt oli onni myötä ja sain tuon kassin arvonnassa.

Tähtikokinruokassi
Perjantaina kävin hakemassa ruokakassin ja pääsin jo vähän katsomaan sisältöä. Kaikki oli pakattu joko vakuumiin tai rasioihin, eri ruokalajit omiin pusseihin ja vielä tekstit pussien päällä jotta tietää mihin ruokalajiin mikäkin kuuluu.
Lauantai iltäpäivänä muuttui siis minun kotikeittiöni yhden tähden Michelin keittiöksi =)


Alkuruokana oli savustettu Ahvenmousse, mallasta ja mummonkurkkua.
Väliruokana Kukkorulla, oliivia, tryffeliä ja kesäkurpitsaa.
Pääruoka Porsaankylkeä, metsäsienipyree ja linssiragout.
Tähän väliin maistelimme juustoja hillokkeella.
Jälkkärinä Leipävanukas, marinoituja mansikoita ja crème chantilly.


Ohjeet olivat selkeät ja vaikkakin tällainen tavallinen kotikokki ei tiedä kaikkien raaka-aineiden nimiä ulkonäön perusteella niin pystyi kyllä hyvinkin päättelemään, googlettamaan tai haistamalla tunnistamaan mikä oli puffattu tattari, kvinoa tai esim. mallas-crumble.
Myös kattaukseen tuli ohjeet ja olihan se kiva laittaa pöytä koreaksi ihan oikeaoppisesti.
Ruokaviinitkin oli suositeltu erikseen joista alkuruuan valkoviini otettiin kokeiluun (oikein hyvä) mutta suositeltua punaviiniä emme löytäneet tähän hätään joten se valittiin vastaavanlaiseksi kuin alkuperäinen suositusviini.
Jos nyt pitää etsiä jotain mikä ei mennyt ihan maaliin niin jälkiruuan mansikat olivat menneet homeeseen mutta onneksi omasta jääkaapista löytyi kesän mansikoista tehtyä hilloa joka pelasti jälkkärin.
Kaiken kaikkiaan todella hieno kokemus ja lopputulos erinomainen. Seuraavalla kerralla voisi ehkä mennä syömään ihan paikanpäälle ravintola Demoon nämä samat annokset ja katsoa miten ne ihan oikeasti tehdään =)
Kiitos @viinisuositus, Tähtikokin ruokakassi ja Ravintola Demo

Mitä pidit?

/ 5. Äänten määrä:

0 comments on “Tähtikokin ruokakassi ja Ravintola DemoAdd yours →

Kirjoita kommentti